TAITEILIJAVIERAITA KEURUULLA - Yksityisen hyväntekeväisyyden rooli sosiaalihuollossa

Suomessa perustettiin vuonna 1912 ”Köyhäinhoitolehti”. Ajatuksen isä oli vaivaistaloaatteen isä, Gustav Adolf Helsingius ja ensimmäinen toimittaja oli vaivaishoidon tarkastaja Bruno Sarlin, tuleva edistyspuolueen kansanedustaja ja ministeri sekä myöhemmin Helsingin kaupungin huoltotoimen johtaja ja maaherra.

Etusivulla Köyhäinhoitolehden filosofia asemoidaan seuraavasti: ”Kunnallisen köyhäinhoidon ja yksityisen hyväntekeväisyyden äänenkannattaja”. Näin se oli vielä tuohon aikaan. Valtiolla ja kunnilla ei ollut varoja vastata sosiaalityön ja -huollon rahoituksesta. Köyhäinhoito oli ollut vuosisatoja armopalojen ja almujen varassa. Seuraavassa hauska esimerkki hyväntekeväisyyden roolista Keuruulla Keski-Suomessa.

Keuruulla puhuttua murretta pidettiin 1800-luvun lopulla puhtaana, lähes suomen kirjakielen veroisena. Niinpä tuon ajan fennomaanit, suomenmieliset, erityisesti taiteilijat viettivät 1800-luvun lopulla kesiä Keuruulla opiskellen Suomen kieltä, maalaten, kalastaen ja luonnosta nauttien.

Kulttuuriväellä oli tapana järjestää Keuruulla kansanhuveja ja arpajaisia. Niiden tuotosta saivat Keuruulla osansa esimerkiksi sairaala, orpokoti ja kirjasto. Arpajaiset, iltamat ja näytelmäesitykset tansseineen olivat tavallinen tapa muuallakin hankkia rahoitusta hyviin tarkoituksiin. Kunnalla ei ollut tuolloin juurikaan varoja tälläisiin tarkoituksiin.

Vuonna 1889 elokuussa järjestettiin Keuruun Kolhon kylässä suuret arpajaiset iltamineen. Tarkoitus oli kerätä rahaa Keuruun kunnansairaalan hyväksi. Keuruulla oleskeli tuona kesänä runsaasti kulttuuriväkeä. Järnefeltien perhe oli vuokrannut Malmin huvilan Kolhossa kesäpaikakseen Keuruulla. Vaasan kuvernööri Aleksander ja Elisabeth Järnefelt toivat Keuruulle perheensä, johon kuuluivat mm Eero, Arvid ja Aino Järnefelt. Järnefeltien vieraana kävivät tuona kesänä mm Juhani Aho, Eero ja J.H. Erkko. Aivan naapurissa viihtyivät myös mm Axel Gallen ja Louis Sparre.

Saimi Swan oli Eero Järnefeltin sisarten koulutoveri. Tuona kesänä Eero Järnefelt ja Saimi olivat salakihloissa ja myöhemmin, 1890, heistä tuli aviopari. He asuivat myöhemmin arkkitehti Usko Nyströmin suunnittelemassa ateljeekodissa, joka valmistui Tuusulanjärven rannalle vuonna 1901. Saimi Swan oli Kansallisteatterin merkittävä näyttelijä ja myöhemmin ohjaaja.

Koska Keuruulla kesää vietti Aino Järnefelt, vieraili paikkakunnalla myös Ainoon ihastunut Jean Sibelius. Ainosta tulikin myöhemmin Ainolan emäntä ja Sibeliuksen puoliso. He puolestaan salakihlautuivat keväällä 1890. Kihlaus julkistettiin helmikuussa 1891.

Eero Erkko ja J.H. Erkko olivat erityisesti Arvid Järnefeltin ystäviä. He edustivat fennomaanien radikaalisiipeä, jonka mottona oli K.P.T., Koko Programmi Toimeen. Eero Erkko oli tuolloin Keski-Suomi -lehden päätoimittaja. Tuona kesänä Keuruulla perustettiin Päivälehti, Helsingin Sanomien edeltäjä. Eero Erkko sijoitti lehteen omia rahojaan 6 000 markkaa, Juhani Aho ja Arvid Järnefelt kumpikin 3 000 markkaa. Sensuuri lakkautti Päivälehden v. 1904. Lehden toimituskunta perusti saman tien uuden lehden, Helsingin Sanomat.

Syy Juhani Ahon läsnäoloon Keuruulla taisi olla Aino Järnefelt, johon hänkin oli ihastunut. Ainolla oli kuitenkin jo romanttinen suhteensa Jean Sibeliukseen. Aho kosiskeli Ainoa, mutta Aino hylkäsi hänen kosintansa.

Aho loi kokemuksestaan kirjallisuutta, romaanin ”Yksin”, jonka katsotaan kuvaavan hänen kaipuutaan. Tapahtuman jälkeen Aho lähti Pariisiin. ”Yksin” löytyy muuten ilmaiseksi kokonaisuudessaan internetista. Teoksessa päähenkilö lähtee Pariisiin toipumaan torjutusta rakkaudesta, kuten Aho tosielämässään – ja päätyy jopa huonoille teille rakkausdraamansa seurauksena.

Keuruun iltamissa Aho piti sovitun juhlapuheen. Pääohjelmanumero oli Robert Kiljanderin näytelmä ”Amalia ystävämme”. Näytelmä sai arvoisensa lavasteet. Ne maalasivat Axel Gallen, Luis Sparre ja Eero Järnefelt.

Vaasan Lehti kirjoitti 21.8.1889: ”Kansan keskuudessa oli levinnyt huhu, ettei kreivi Sparre olisi vähäisempi henkilö kuin itse prinssi Eugene, joka tuntemattomana olisi muka matkustellut maatamme katselemassa.” Ei ollut prinssi Suomessa, kyllä Sparre oli Sparre. Prinssi Eugene oli todellisuudessa Ruotsi-Norjan prinssi, kuningas Oskar II:n poika. Hän oli menestyvä taiteilija. Tavatonta prinssi Eugenen vierailu Suomessa ei olisi ollut, sillä hän ystävystyi Albert Edefelt’in kanssa opiskellessaan maalausta Pariisissa ja Edefeltistä tuli hänen oppaansa Pariisin taiteilijayhteisössä.

Keuruulla viihtyi samana kesänä myös Gripenbergin perhe. Sebastian Gripenberg oli intohimoinen fennomaani ja Suomen johtavia arkkitehteja. Hänen sisarensa Aleksandra Gripenberg oli naisasiayhdistyksen puheenjohtaja ja tuli valituksi ensimmäiseen eduskuntaan vuonna 1907.

Mitä näillä taiteilijatarinoilla on tekemistä Siltamäen vaivaistalon kanssa? On aika rakentaa aasinsilta, joka sitoo nämä tapahtumat ja muutaman ihmisen vaivaistalojen historiaan.

1800-luvun lopulla maassa ei ollut mitään yhteiskunnan turvaverkkoja; Ei eläkkeitä, ei lapsilisiä, ei turvataloja, lastensuojelua jne. Siksi monia tärkeitä asioita pyrittiin edistämään arpajaisilla, kansanhuveilla, iltamilla, keräyksillä ja vastaavilla. Keuruulla tuettiin sairastuvan rakentamista kuntaan, myöhemmin orpokotia ja kirjastoa. Myöhemmin niistä tuli keskeinen osa hyvinvointiyhteiskuntaa, johon oli vielä tuolloin matkaa useita vuosikymmeniä.

Keuruulla kesiään viettänyt Gripenbergin perhe liittyy Siltamäen vaivaistalon siten, että päärakennuksen piirrustukset päätettiin 1887 pyytää Sebastian Gripenbergiltä.

Hänen sisarensa, Aleksandra Gripenberg oli puolestaan aktiivinen naisasianainen ja kansanedustaja. Aleksandra Gripenberg ja Gustav Adolf Helsingius pyysivät yhdessä Zacharias Topeliusta kirjoittamaan vetoomuksen, jotta vaivaistaloihin saataisiin johtajattariksi lisää naisia. Ajan myötä tässä tavoitteessa onnistuttiin. Topelius kirjoitti vetoomuksen ja naisia valittiin johtajattariksi.

Johanna Annola väitteli filosofian tohtoriksi tutkimuksellaan köyhäintalojen johtajattarista. Annolan mukaan naisten alipalkkauksen juuret ovat näissä ajoissa. Naisia saatiin johtajattariksi alhaisemmalla palkalla.

Siltamäen vaivaistalon syntyvaiheeseen liittyy selkeästi myös hyväntekeväisyyttä. Helsingin pitäjä hankki vuodevaatteita varten kankaat ja paikallinen rouvasväenyhdistys ompeli niistä talkoilla vaivaistalolle ensimmäiset vuodevaatteet. Folkvännen mainitsee asiasta uutisoidessaan vaivaistalon vihkiäisistä. Rakennustoimikunnan puheenjohtaja Waldemar von Essen kiitteli vihkiäisissä vuolaasti yhdistystä arvokkaasta työstä. Yhdistyksen hankkeesta vastasivat pitäjän entisen kirkkoherran leski Natalie Crohns ja Backaksen kartanon Emilie Hagelstam. Sihteerinä toimi Malmin kylän kartanon emäntä Rosa von Essen. Yhdistyksen työ Siltamäen hyväksi jatkui vielä vuosia. Siihen palaamme myöhemmin tässä blogissa.

Vaivaistalon valmistumisen jälkeen lahjoitti Tuomarinkylän kartanon entisen omistajan Alexis Kawaleffin leski, Henrietta Kawaleff vaivaistalolle hedelmäpuita istutettavaksi talon puutarhaan. Taustalla oli hänen puolisonsa, Alexis Kawaleff’in kuolema. Hän oli vaivaistalon rakennuskomiteanjäsen. Hän kuoltuaan kesken rakennustöiden, hänen tilalleen valittiin Backaksen kartanon tuore isäntä, Carl Ehnrooth.

Erkki Alanko

Taitelijavieraita Keuruulla